TUOTEKEHITYS

Lyhyt historia

Loota-rummun idea sai alkunsa vuonna 2011 soittaessani Cajon-rumpua keikalla. Ihastuin Cajonin upeaan pehmeään saundiin, mutta soittoasento ei tuntunut pitkälle kaverille kovin mieluisalta. Seuraavalle keikalle lähdin kehittelemään pehmeäsaundista rumpua, jota voi soittaa hiljaa ja ergonomisesti paremmin selkä suorassa.  Pidin tärkeänä myös ajatusta että rumpu olisi pakattavissa vain yhteen laukkuun ja sen kanssa olisi helppo liikkua.

Lähtökohta

Heti ensimmäisellä keikalla Loota herätti paljon mielenkiintoa, ihmettelyä ja ihailua. Aluksi Loota oli vain kaksi laatikkoa ja pedaali, mutta kehittely jatkui. Jokainen versio rummusta on ollut toistaan parempi ja kestävämpi. Lootassa on myös symbaaliteline sekä crasher. Tuotekehittely on ollut meille tärkeää alusta asti, koska haluamme Lootan soittajille toimivan soittimen ja miellyttävän soittokokemuksen. Ensimmäinen Loota tehtiin vuonna 2011 omaan tarpeeseen ja silloin Lootan kehitystyö käytännössä alkoi.

Partly image of Loota Cocoa Bean drumset
In Picture there is a Loota Crasher

Jatkokehitys

2015 Loota rumpu kaupallistettiin ja sitä alettiin myydä soittajille. Lootan soittajilta olemme saaneet paljon arvokasta palautetta ympäri maailman. Palautteessa on ollut paljon kiitosta ja myös parannus ehdotuksia. Tuotekehityksessä olemme ottaneet huomioon kaikki toiveet ja ehdotukset mitkä soittajat kokevat parantavan soitinta ja toteuttaneet niitä mahdollisuuksien mukaan.

Suunnitteluperusteet

Soitettavuus

Lootan soitto-asento on hyvin lähellä tavallisen rumpusetin soitto-asentoa, siitä syystä Lootaa on erittäin soittaa. Jos on entuudestaan kokemusta rummujen soitosta, Lootan soiton aloittaminen on todella helppoa
Loota-Cover-Band

Soundi

Lootan soundissa on haettu pehmeää ja miellyttävää, mutta samalla napakkaa ja erottuvaa soundia. Loota on helppo mikittää ja myös äänitetty soundi on hyvä.
Picture of a recording microphone

Suomalainen koivu

Loota valmistetaan laadukkaasta Suomalaisesta koivusta. Koivu on erittäin kestävää ja todella kaunis puu.
Finnish Birch